Kenelle ja mitä?

Palvelut soveltuvat seuraaville ryhmille
- lapset, nuoret, aikuiset, ikäihmiset
- vammaiset ja vammattomat 
- mielenterveyskuntoutujat 


Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmennus on suunnattu neuromoninaisille (ADHD, Autisminkirjo, Tourette). Monella saattaa olla lisäksi masennusta, käytöshäiriöitä, mutismia. Valmennukseen voi osallistua myös ilman diagnoosia! Valmennukseen voi hakeutua missä tahansa elämänvaiheessa, eikä palvelun saamiseen ole ikärajaa - ainakaan minun yrityksessäni! Myös läheisesi voivat hyötyä valmennuksesta.

LogoArt taideterapiaohjaus soveltuu aivan kaikille. Sen työskentelyote on terapeuttinen, eikä siis näin ollen vaadi lainkaan taiteellista osaamista. Tärkeintä on itse tekeminen, kokeileminen ja oivaltaminen. Käytän LogoArt taideterapiaa menetelmänä myös osana valmennuksiani.

Ammatillinen tukihenkilötoiminta (tulossa palveluihin myöhemmin) soveltuu henkilöille, joilla tuen ja ohjauksen tarvetta oman elämänsä hallinnassa.


Asiakaspalautetta työstäni nuorten kanssa

"Kiitos mahtavasta valmennuksesta ja mielenkiintoisista keskusteluista, sekä siitä, kun kuuntelet, jos jotain on mielenpäällä. Olet ihana ihminen ja olen hyvin onnellinen, että pääsin juuri sinun kanssasi työskentelemään." - Sanna 19v

"Sun kanssa on voinu olla oma ittensä." - Joni 21v

"On ollut helpottavaa, et jos on ollut jotain pulmaa tai jotain, ja tietää et on tulossa sun kans tapaaminen, niin on voinu olla rauhallisin mielin kun tietää, et sit voin puhuu ja asiat selviää." - Meeri 23v

"Tykkäsin maalata. Luulin ensin, etten osaa maalata tai taiteilla, mutta nyt kun olen maalannut ja katson töitäni, niin huomaan, että hei, ehkä mä oonkin taiteilija!" - Sofia 21v

"Uuno on ihana. Koen, että koiran läsnäolosta on esimerkiksi sellainen hyöty, että jos ei keksi mitään puhuttavaa, niin koirasta voi puhua aina. Lisäksi, kun upotan sormet sen turkkiin, se on hirveen hyvä aistikokemus." - Henri 28v

"Koen, että sun kanssasi olen saanut vertaistuellisen kokemuksen. Monella ammattilaisella on kyllä empatiaa, mutta niiltä puuttuu usein se sympatia, ymmärrys, mitä on olla nepsy. Me puhutaan sun kanssa samaa kieltä ja koen että olen tullut todella kohdatuksi!" - Marianne 33v


Luo kotisivut ilmaiseksi!